Kasvattaja
Kennel Syyshavinan puikoissa huitoo minä, Iida Kettunen, koiraharrastaja Vantaalta. Koulutukseltani olen IT-tradenomi ja eläintenhoitaja, päivätyöni teen tällä hetkellä IT-alan konsulttina. Synnyin nelihenkisen perheen nuorimmaksi tyttäreksi. Eläinrakkauteni syttyi jo synnyinkodissani, jossa asusti kaksi itsepäistä shih tzu urosta Rölli ja Reiska, jotka olivat ensimmäinen kosketukseni koiramaailmaan.
Koiramaailmaan sukeltamisesta täydellisesti saan kuitenkin kiittää suomenlapinkoirauros Popoa (Fihtolas Enneuni † 19.5.2005-1.8.2020), joka muutti perheeseemme ollessani 10-vuotias. Jääräpäisen ison uroksen kanssa olimme usein kulkemassa aivan eri suuntiin, mutta se ei ikinä hidastanut intoani koiraharrastuksissa vaan vein Popon treenaamaan kanssani myös silloinkin kun kouluttajat olisivat olleet sitä mieltä, että meille olisi sopinut ehkä jotkut muut lajit ja harrastukset. Pitkän elämänsä aikana Popo oppikin yhtä sun toista taitoa ja voin sanoa, etten hienompaa opettajaa olisi voinut pyytää koiraharrastukseni alkutaipaleelle. Popoa on siis kiittäminen, että lähdin aikoinaan myös opiskelemaan eläintenhoitajaksi ja halusin tehdä uran eläinalalla.
Ensimmäinen oma koirani muutti luokseni keväällä 2014. Novascotiannoutajanarttu Miona (Steppoint's Simply Clever Violet) tuli perheeseen täydentämään sitä kauan odotettua aktiivisemman harrastuskoiran paikkaa. Vilkas ja energinen tolleri sopi pestiin erinomaisesti. Potentiaalistaan huolimatta, alkoi herkkä Miona oireilemaan stressaantumalla ja myöhemmin myös erinäisillä kipukäytöksillä, joten Miona jäi tavoitteellisesta treenaamisesta eläkkeelle neljä vuotiaana. Tasaisen arjen ja kipulääkityksen kanssa se elelee hyvää eläkeläiskoiran elämää kotikoirana.
Rotuna novascotiannoutaja oli juuri sitä mitä koiralta tahdoin, mutta rodun tilanne ei vakuuttanut minua niiden muutaman vuoden aikana kun tollerin olin siinä kohtaa omistanut. Miona rupesi oireilemaan suhteellisen nuorena ja pari vuotiaana tiesin ettei siitä olisi minulle harrastuskoiraksi vuosiksi eteenpäin, joten ryhdyin miettimään itselleni uutta koiraa. Suomesta löytyi silloin vain muutama tollerikasvattaja, joiden kasvatusideologia täsmäsi minun ajatuksieni kanssa tollereista ja jäinkin yhden kasvattajan seuraavaan pentueeseen jonotuslistalle odottamaan astutusta ja pentujen syntymää. Hyvä ystäväni ehdotti miettimään myös toista rotua, joka ei sanonut itselleni juuri mitään. Stabijhoun? Tai kuten silloin vielä rodun kirjoitusasu oli, stabyhoun.
Ensin tapasin yhden yksilön, sitten otin yhteyttä lähellä asuvaan kasvattajaan ja pääsin tutustumaan heidän koiriin. Jokin pala loksahti paikoilleen tähän rotuun tutustuessani ja vain parin kuukauden varoitusajalla kotiutui ensimmäinen stabijhounini marraskuussa 2016. Muusa (Sinisuven Frida) asteli suoraan sydämeeni ja rakkaus rotuun oli syntynyt. Muusan myötä pääsin tutustumaan rodun harrastajiin ja kasvattajiin. Pienen rodun tiivis ja kannustava ilmapiiri otti uuden harrastajan avosylin vastaan.
Koirien kasvatuksesta olen haaveillut aina. Koko prosessi jalostuskoirien valinnasta ja yhteensopivuuden suunnittelusta aina kasvattajan vaikutukseen koiranpennun ensimetreillä koko elämän mittaiselle matkalle, kiinnostaa ja on aihe missä voimme aina parantaa ja oppia lisää. Viimeisen sysäyksen lähteä tavoittelemaan tätä haavetta sain kun annoin Muusan jalostuslainaan kennel Sinisuvelle vuonna 2021. Pääsin olemaan osa yhden stabipentueen saapumisessa maailmaan ja tästä mahdollisuudelta olen edelleen erityisen kiitollinen Ellille. Kyseisestä pentueesta jätin itselleni Mannan (Sinisuven Indira), jonka on tarkoitus olla kennel Syyshavinan ensimmäisen pentueen emä.
Olen jäsen seuraavissa yhdistyksissä:
- Suomen Kennelliitto
- Saksanseisojakerho ry
- The Frisian Staby Club of Finland
- Keravan Agility Team ry
